Tämä kirjoitus syntyi tämän kappaleen soidessa
Päätin nyt pienoisen painostuksen ansiosta sekä omasta halustani ;) avata hieman viimeistä 10-11 kuukautta. Normaalistihan tämäntyylisistä asioista en tänne blogiin ole paljoakaan puhunut, mutta koska nyt tuntuu myöskin jotenkin oikealta kirjoittaa, niin sittenpä kirjoitellaan.
Loppusyksystä 2014 vaikka elämä muuten tuntui hankalalta ja paljon oli meneillään, kun ylioppilaskirjoitukset painoivat päälle ja tunteet sekä fiiikset heittelivät muutenkin, tapahtui myös jotain erityisen upeaa ja odottamatonta. En koskaan unohda sitä tunnetta, kun jähmetyin, oikeastaan sulin niihin älyttömän komeisiin silmiin. Ensimmäinen asia, johon kiinnitin huomiota tavatessammekin olivat nuo silmät. Enkä vielä tänä päivänäkään tahdo katsettani niistä irrottaa.
 |
| Sininen Kuva; Sini Pennanen |
27.11.2014 tapasin elämäni kalleimman aarteen. Ajatella, että kaikki elämässä on niin pienestä kiinni. Jaa kuinka niin? No, kevyesti sanottuna, elämäni mies löytyi melkein 200km päästä. Ja sieltäpä sinä torstaina J ponkasi tapaamaan minua. Kun sitten kohtasimme ensimmäistä kertaa kasvotusten, ei sydän ole ikinä hakannut niin kauheata vauhtia olin varma, että se pomppaa vielä rinnasta ulos. Muistan laittaneeni viestiä kaverille juuri ennen, kun näimme, että nyt on vahva tunne siitä, että tässä se nyt on, hän se on, vihdoin!! Siinäpä tuli vietettyä huippuihana iltapäivä ja ilta, leffailuiden ja höpöttelyiden lomassa. Ei muuten tuntunut ollenkaan oikealta hyvästellä toista illan pimetessä ja toivottaa turvallista ajomatkaa kotiin. Kun enpä arvannut, että ei olisi viimeinen kerta, kun joutuu hyvästelemään..
Tosiaan siinä sitten viestittelyä jatkettiin, taisi siis molemmille jäädä se tunne, että oli aika mukavaa. Ensimmäistä kertaa tavatessamme minustahan tuntui kuin olisimme tunteneet aina, niin helppo sekä turvallinen olo oli nousta toisen kyytiin ja luottaa, että kaikki sujuu. Pikainen extempore-tapaaminen tuli tehtyä joulukuun alussa, johon en kyllä olisi uskonut, olin nimittäin tapaamassa vanhaa fudiskaveria ja sittenpä huomasin ajavani Helsinkiin ja sanottiin "pidemmät morot" , jonka jälkeen taas J ajoi parisensataa kilometriä, onneksi sentään matkaseuraa oli, toivottavasti en vienyt liikaa aikaa sinä iltana/yönä :D
Seuraavan kerran tapasimme itsenäisyyspäivän viikonloppuna, ensin meillä perhe-illallisen merkeissä ja samaisena viikonloppuna vielä "Mansessa". Ja tuona 6. päivänä joulukuuta Meidän tarina sai sitten vissiin virallisen alkunsa.
Hirveen helppoon rakoonhan toisaalta tämä juttu ei tullut, kummallekkaan. J:llä armeija oli pian edessä, minulla koulussa raskain kevät, kun kirjoitukset. Toisaalta kuitenkin aivan täydelliseen aikaan, eihän se tosirakkaus katso aikaa, eikä selkeästi myöskään paikkaa!
Tuosta se sitten lähti, armeijan alkamiseen asti yritettiin haalia mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Nopeastihan tuo joulukuu kului ja pian oli jo palvelukseen astumisen aika, 5.1.15. Ensimmäiset kaksi viikkoa tuntuivat pisimmiltä ajoilta ikinä! Kaikki oli niin uutta; en voinut itse päättää milloin sain kuulla J:stä saati, että olisi nähnyt toista, J:llä oli ne omat rutiininsa aamuvarhaisesta suhteellisen myöhään iltaan asti. Tuostahan kaiken ajattelisi vain helpottavan, no aika odottavaa aikaa oli siihen ensimmäiseen viikonloppuun, kun nähtiin ensimmäistä kertaa intin alkamisen jälkeen. Se ikävä ja kaipuu, sitä olisi voinut vain halata toista koko viikonlopun. Viikonloppu kului älyttömän nopeasti niin kuin jokainen sitä seurannutkin, joka saatiin yhdessä viettää. Perjantait oli onnea, kun tiesi, että näkee pian toisen, vain junamatka Tampereelle ja sitten voi halata ja pussata.. Silti sunnuntai tuntui tulevan nopeammin joka kerta ja hyvästien aika satutti niin ankarasti. Joka sunnuntai tuli päästettyä kaipuun kyyneliä. Ei siis ollut helppoa lähteä pois rakkaan luota, ei todellakaan.
Tuosta rakkaudesta kasvoi vahvempi viikonloppu viikonlopulta, hetki hetkeltä, kyynel kyyneleeltä, viesti viestiltä. Parhaita aikoja palveluksen aikana olivat ehdottomasti sotilasvala 20.2 sitä sadepäivää en varmaan unohda koskaan. Niin hienoa oli kaikesta ikävästä huolimatta nähdä toinen "väliaikaisessa kodissaan" . Sekä tietenkin J:n syntymäpäivälomat pidemmän kaavan mukaan #10päivääluksusta tuli käytyä Tallinnassa, yövyttyä kivassa hotellissa Helsingissä ja nautittua toistemme seurasta ihan muuten vaan. Voi itku sitä reissua on ikävä!
 |
| Tästä se intti alkoi.. |
Seuraavan kerran tapasimme itsenäisyyspäivän viikonloppuna, ensin meillä perhe-illallisen merkeissä ja samaisena viikonloppuna vielä "Mansessa". Ja tuona 6. päivänä joulukuuta Meidän tarina sai sitten vissiin virallisen alkunsa.
Hirveen helppoon rakoonhan toisaalta tämä juttu ei tullut, kummallekkaan. J:llä armeija oli pian edessä, minulla koulussa raskain kevät, kun kirjoitukset. Toisaalta kuitenkin aivan täydelliseen aikaan, eihän se tosirakkaus katso aikaa, eikä selkeästi myöskään paikkaa!
Tuosta se sitten lähti, armeijan alkamiseen asti yritettiin haalia mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Nopeastihan tuo joulukuu kului ja pian oli jo palvelukseen astumisen aika, 5.1.15. Ensimmäiset kaksi viikkoa tuntuivat pisimmiltä ajoilta ikinä! Kaikki oli niin uutta; en voinut itse päättää milloin sain kuulla J:stä saati, että olisi nähnyt toista, J:llä oli ne omat rutiininsa aamuvarhaisesta suhteellisen myöhään iltaan asti. Tuostahan kaiken ajattelisi vain helpottavan, no aika odottavaa aikaa oli siihen ensimmäiseen viikonloppuun, kun nähtiin ensimmäistä kertaa intin alkamisen jälkeen. Se ikävä ja kaipuu, sitä olisi voinut vain halata toista koko viikonlopun. Viikonloppu kului älyttömän nopeasti niin kuin jokainen sitä seurannutkin, joka saatiin yhdessä viettää. Perjantait oli onnea, kun tiesi, että näkee pian toisen, vain junamatka Tampereelle ja sitten voi halata ja pussata.. Silti sunnuntai tuntui tulevan nopeammin joka kerta ja hyvästien aika satutti niin ankarasti. Joka sunnuntai tuli päästettyä kaipuun kyyneliä. Ei siis ollut helppoa lähteä pois rakkaan luota, ei todellakaan.
 |
| Tallinnan "synttäriloma" |
 |
| "J" |
Joka viikonloppu, joka lomilla tuntui, että rakastuin tuohon uskomattoman upeaan sekä maailman komeimpaan mieheen, J vei siis lopullisesti sydämmeni. Enkä siitä voisi olla onnellisempi! Tietenkin vaikeita ja erittäin raskaitakin hetkiä on tähän matkaan kuulunut, mutta näinkin vahva rakkaus, mitä välillämme on. Se hitto vie taistelee tiensä läpi harmaan kiven.
Paras tunne oli, kun kevään edetessä päätimme etsiä yhteistä kotia. Ja varsin täydellinen löytyikin, siitä pidimme kiinni ja kesäkuun 10. päivä tosiaan ensin minä muutin tänne ihanaiseen asuntoon ja sitten 18.kesäkuuta sinä onnen päivänä J pääsi pois armeijasta. Tuo tarkoitti yhteisen katon alle asettumista, parasta! Ei tarvinnut enää sanoa hyvästejä rautatieasemalla kyynel poskella ja katsoa, kun toinen huristelee kohti inttiä. Nyt sunnuntaihin heräillään yhdessä ja myös nukahdetaan toisen viereen, siihen turvaan.
Paras tunne oli, kun kevään edetessä päätimme etsiä yhteistä kotia. Ja varsin täydellinen löytyikin, siitä pidimme kiinni ja kesäkuun 10. päivä tosiaan ensin minä muutin tänne ihanaiseen asuntoon ja sitten 18.kesäkuuta sinä onnen päivänä J pääsi pois armeijasta. Tuo tarkoitti yhteisen katon alle asettumista, parasta! Ei tarvinnut enää sanoa hyvästejä rautatieasemalla kyynel poskella ja katsoa, kun toinen huristelee kohti inttiä. Nyt sunnuntaihin heräillään yhdessä ja myös nukahdetaan toisen viereen, siihen turvaan.
Ja nykyään joka hetken, kun toisesta on erossa, kaipauksen tunne vain vahvistuu. Tuoksu, läsnäolo, lämmin ja turvallinen syli niitä kaipaa jo, kun toinen astuu ovesta ulos töihin. Tuon ihmisen ansiosta (okei ja ISO kiitos teille tietyt opettajat sekä paras ystäväni jne!) olen ylioppilas! Täydellinen ajoitus sikälikin ilmestyä elämääni.
Minulta onkin kysytty mikä niin vahvasti sai tuntemaan, että halusin muuttaa ja ensinnäkin lähteä tämän valloittavan ihmisen matkaan?
J on jotain sanoinkuvailematonta;
Hän on hellä kuin höyhen, aina tukenani kuin vahvin turvaköysi, pystyn puhumaan asiasta kuin asiasta hänelle. Hän näkee ja ymmärtää jos jokin on pielessä (välillä se on hieman hupsua :P). Hän saa minut nauramaan kuin hullu. Hänelle uskaltaa kertoa kaikki unelmansa oli aihe mikä tahansa; perhe, koti, avioliitto, rakkaus tai vain vaatimattomasti yrittäjyys.
Ja KYLLÄ indeed, hän on tajuttoman komea. Saatan nykypäivänäkin vain katsoa pitkään ja miettiä mielessäni, että voi hyvät hyssykät mikä paketti!! Niin täydellinen, omine ihanine virheineen. Hänen kanssaan olen turvassa, hän näyttää välittävänsä&rakastavansa ja myös sanoo sen ääneen!! Hän on se prinssi, josta pienenä tyttönä unelmoin, tosin silloin ajattelin sen olevan vain toiveunta jostain ihanasta Prinsessa Ruususesta, mutta ei se olikin totta!
Ja koska elän tunteella, niin olisin ollut hullu jos en olisi antanut tunteilleni valtaa täysin. Vaikka aika jännittäväähän se oli, kun aluksi pelkäsin intin tuovan tähän oman mausteensa, että kestäisikö tosiaan tämä läpi kurkkusalaattisonnan. Niinpä se vain kesti!
Uskokaa rakkauteen; luottakaa toisiinne, rakastakaa rajusti, nauttikaa toisistanne ja muistakaa antaa toisillenne aikaa! Kuunnelkaa ja kertokaa!
Siinäpä mun ohjeet teille, jos satutte jostain löytämään oman elämänne prinssin <3
Us against the World, Love you J! Nyt & Aina!
Henskupauliina
Minulta onkin kysytty mikä niin vahvasti sai tuntemaan, että halusin muuttaa ja ensinnäkin lähteä tämän valloittavan ihmisen matkaan?
J on jotain sanoinkuvailematonta;
Hän on hellä kuin höyhen, aina tukenani kuin vahvin turvaköysi, pystyn puhumaan asiasta kuin asiasta hänelle. Hän näkee ja ymmärtää jos jokin on pielessä (välillä se on hieman hupsua :P). Hän saa minut nauramaan kuin hullu. Hänelle uskaltaa kertoa kaikki unelmansa oli aihe mikä tahansa; perhe, koti, avioliitto, rakkaus tai vain vaatimattomasti yrittäjyys.
Ja KYLLÄ indeed, hän on tajuttoman komea. Saatan nykypäivänäkin vain katsoa pitkään ja miettiä mielessäni, että voi hyvät hyssykät mikä paketti!! Niin täydellinen, omine ihanine virheineen. Hänen kanssaan olen turvassa, hän näyttää välittävänsä&rakastavansa ja myös sanoo sen ääneen!! Hän on se prinssi, josta pienenä tyttönä unelmoin, tosin silloin ajattelin sen olevan vain toiveunta jostain ihanasta Prinsessa Ruususesta, mutta ei se olikin totta!
Ja koska elän tunteella, niin olisin ollut hullu jos en olisi antanut tunteilleni valtaa täysin. Vaikka aika jännittäväähän se oli, kun aluksi pelkäsin intin tuovan tähän oman mausteensa, että kestäisikö tosiaan tämä läpi kurkkusalaattisonnan. Niinpä se vain kesti!
Uskokaa rakkauteen; luottakaa toisiinne, rakastakaa rajusti, nauttikaa toisistanne ja muistakaa antaa toisillenne aikaa! Kuunnelkaa ja kertokaa!
Siinäpä mun ohjeet teille, jos satutte jostain löytämään oman elämänne prinssin <3
 |
| Sini Pennanen, YO-juhlat |
Us against the World, Love you J! Nyt & Aina!
Henskupauliina
