Goodbye leg days..

Terveiset sohvanpohjalta!

Osa tietääkin, että olen viettänyt eilisen(26.4) päivän sairaalassa. Ja tämän kirjoituksen luettuaan tietävät sen loputkin sekä syyn sille, että miksi siellä oltiin. Aluksi kerrottakoot, että yrittäjyyskurssilla sujuu ja nyt olen jo liiketoimintasuunnitelman kimpussa, joka hiukan aiheutaa päänvaivaa.

Nyt aiheeseen alkulätinöiden jälkeen! 

Noin kuukausi tai pari takaperin ilmestyi varpaaseeni ihmeellinen sekä todella kipeä möykky. Aluksi ajattelin, että eiköhän se itsekseen katoa. Jossain vaiheessa sitten vihdoin sain älynväläyksen, että ei se ei todella lähde. No ei siinä, hirveä jännitys ja soitto lääkärinaikaa varaamaan. Sitä ennen oltiin monelta taholta googlailtu kaikenlaiset kamaluudet, että kuolemanportteja jo kolkuteltiin. 

Ensimmäinen hoitajan tapaaminen oli kammottava, jäätävä piikki, jolla yritettiin puhkoa tuota möykkyä. Ihan tyhjän kanssa, ei sieltä mitään tullut. Tämän jälkeen lähete ortopedille ja taas päiviä pelon kanssa. Ortopedin pakeilla oltiinkin jopa 10 minuuttia, kunnes totesi asianlaadun ja aloimme varaamaan toimenpide aikaa. 

Toimenpide oli siis eilen(26.4), varpaastani poistettiin siis hyvälaatuinen luukasvain. Ajat ennen leikkausta manasin itselleni kuolemaa ja varmaa kidutusta. Minulla tosiaan voisi ajatella olevan jonkin sortin piikkifobia. Pieni tulehdusarvojen nippaus sormenpäästä ja oksennus on taattu. 

Eilenpä siis aikaisin aamusta juomatta ja syömättä olleena Hatanpään sairaalaan päiväkirurgian yksikköön. Siellä sain heti ihanan vastaanoton sekä rauhottavia. Kaikki tapahtui hyvin rauhallisesti ja siten, että tiesin jokaisen askeleen. Se toi varmuutta ja ihan pienen pienen hymyn huulilleni. Aika tuli ja minut kutsuttiin saliin! HYRR.. Se todellakin oli ihaoikea leikkaussali, tuollaisessa en ole aiemmin ollut. Todella pelottavaa, ajattelin. 

Siihenpä kävin pöydälle pienessä tokkurassa makoilemaan, pian tunsin pienen piston; se oli kanyyli, josta sain relaksoivaa lääkettä, kipulääkettä ja antibioottia. Seuraava tunne oli pisto selässä. Epämukava, mutta sen kesti. Olin vissiin sellaisessa tokkurassa jo, että hoitajat joutuivat hiukkasen topputtelemaan minun höpinöitäni. Pian en sitten tuntenut mitään vyötäröstä varpaisiin, hassu tunne. Kuitenkin leikattavassa varpaassa oli todella sitkeässä puutuminen, joten sinne lisättiin vielä puudutusta. 

Sitten alkoi itse operaatio ja minulla oli luvan kanssa puhelimeni mukana, josta musiikkia korvissa. Operaatio kesti noin tunnin vähän päälle valmisteluineen. Siitäpä lähdettiinkin heräämöön selviämään lääketokkurasta ja leikkauksesta. Ennen neljää mieheni tuli hakemaan minut ja lähdettiin karkkiostoksille, erinomaisesti kestetyn operaation johdosta! Jeij! 

 

Kaiken kaikkiaan leikkaus sujui hyvin ja olen itsestäni erittäin ylpeä, koska itkua, huutoa, kiroamista tms ei tullut harrastettua leikkauksessa. 

Pelkoni eivät olleet turhia, mutta niistä selvittiin. Jännittävin asia on se, että tämä leikkauksen jälkeinen päivä on ollut erittäin kivulias. Moni varmasti myös ajattelee, että onpas nyt niin iso asia. Minulle kaikki toimenpiteet ovat isoja juttuja, koska pelkään niitä aivan älyttömästi! Onneksi on kotijoukot tukemassa <3

 

Nyt sitten parannellaan sohvalla makoillen.. 

Tai sitten ei, huomenna pitäisi olla Helsingissä tapaamisissa. Perjantaiksi pian takaisin kotiin juhlimaan Vappua meillä, kun on mies töissä aidon vapun niin juhlitaan aikaisemmin.

 

Mahtista sekä aurinkoista päivää kaikille!

-Henskupauliina